ajatuksia laihduttamisesta

 Hoi,

uusi päivä, uudet kujeet.... Tai sitten ei. Päivä 4. Ilmeisesti ketoosi on alkamaisillaan, kun on niin ihmeellinen olo. Ensimmäinen Cambridge-litku olisi täytynyt juoda klo 9, mutta olin silloin vielä onnellisesti nukkumassa. Heräsin kymmeneltä ja sen jälkeen olikin niin tulipalokiire koiran kanssa ulos että ei ehtinyt syömään. Tuossa puoli tuntia sitten join tämän aamun ekan litkun eli päivärytmi meni sekaisin, toivottavasti tää ei hirveästi vaikuta tän päiväseen olotilaan.

Cambridge-ohjelman onnistumisien ja tulosten kannalta oon hoksannu yhen oleellisen asian. Sen, kuinka sitä litkua täytyy juoda. Kerronpa vähän enemmän näistä litkuista. Niitä on siis keittoja, pirtelöitä ja puuroa. Tähän mennessä oon ehtiny maistamaan noin puolia niistä, ja olen jo tullut hoksaamaan että mitä niistä mauista voi juoda ilman että oksennus nousee kurkkuun. Parhaita on banaani, vanilja, mansikka, saksanpähkinä-toffee ja suklaa. Ne oikeasti maistuu ihan normipirtelölle. Yökkäilyn kanssa (ihan oikeasti) söin kasviskeittoa ja kana-sienikeittoa. YÖK! Keitot ja pirtelöt sekoitetaan shakerilla, sen voi ostaa valmentajalta 7 €:lla on on hirmu kätevä. Pirtelöt ja keitot täytyy syödä 15 minuutin kuluessa siitä kun ne on tehty. Mulla ainakin tosi haastavaa, ei ole nimittäin töissä minkäänlaista ruokataukoa vaan syödään sillon ku ehditään. Eli yleensä sellaisissa minuutin pätkissä, kun koko ajan on kiire tehdä jotain.. Nyt on vaan pakko opetella uudet rutiinit.


No joo, tästä laihduttamisen tarkoitusperistä vielä. Olen ollut ylipainoinen käytännössä koko ikäni. No en tietystikään joskus alle kouluikäisenä, mutta lahjakkaasti se lihominen alkoi jo ala-asteella. Olin paljon yksin kotona, oli rahaa käydä kaupassa ostamassa vaikka mitä, mihinkään ei tarvinnut kävellä kun aina pääsi autolla jnejne. Uskokaa pois, kaikkensa kyllä ovat yrittäneet niin vanhemmat kuin terveydenhoitoalan ihmiset, mutta ei. Yläasteella ja ammattikoulussa vähän rajoitin syömistä ja liikuinkin melko paljon kun ei ollut autoa (hahhahaaa mutta jos oli liukasta, satoi lunta, whatever, pummasin kyydin joltain kaverilta tai sit kulettiin kavereiden kans kimppataksilla koululta keskustaan. miettiikö joku muukin että mitä helvettiä?).. Paino kävi jossain vaiheessa muutamia kiloja alhaisempana, mutta menin tekemään elämäni suurimman virheen ja ostamaan auton. Siitä se ajatus sitten lähti.. Olipa matka 50 metriä tai 5 kilometriä, joka paikkaan menin autolla. Jopa viereiseen lähikauppaan. Paino nousi taas. Nyt olen joutunut oikein hokemaan itselleni että älä mene autolla, älä mene autolla, älä mene autolla... Viimeksi eilen ollessani töissä piti hakea kaupasta jotain, ja tosiaan kauppa on n. 50 metrin päässä ja olin jo kävelemässä autolle (jonka parkkipaikalle on muuten lähes sama matka kuin sinne kauppaan) kun mietin että eihän tässä nyt perkele ole mitään järkeä, ja menin sitten loppujen lopuksi apostolin kyydillä sinne kauppaan.

Cambridgellahan voi periaatteessa pudottaa painoa niin paljon kuin haluaa, jos motivaatiota löytyy pitkäjänteiseen, vuosia kestävään projektiin. Sehän on aivan totta että yhdessä yössä ei voi laihtua, mutta kyllä se laihtuminen on tehty melko helposti Cambridgen avulla. Itse tosin olen aivan yllättynyt siitä, että kuinka vaikeita nämä ensimmäiset päivät ovat olleet. Tietysti sitä ennen kuurin aloittamista ajatteli (kun samalla söi pitsaa ja joi kokista) että kyllähän minä oon helposti pari kuukautta litkupaastolla. NOT! Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, niin ekat päivät on oikeasti olleet yhtä tuskaa. Varmasti jos puolen vuoden päästä luen näitä tekstejä niin ajattelen että mitä sä ämmä oikeen valitat siellä, ne ekat päiväthän oli ihan iisejä. Ja varmasti kuka tahansa ajattelee että ois ihan piis of keik olla paastolla, mutta miettikääpä ihan oikeasti, että paastolla ei saa syödä MITÄÄN MUUTA kuin niitä litkuja muutaman kerran päivässä. Ja aivan varmasti jokainen joka on syönyt itsensä lihavaksi, osaa miettiä oman päivänsä kulkua, kun oikeastaan kaikki perustuu syömisen ympäille. Olispa mukava syödä jotain ku kattoo telkkaria. Joo käydään äkkiä siellä ni mennään sit syömään. Pitäskö kuitenki syödä jotain ennenku mennään nukkumaan. Mulla on vieläki vähän nälkä.
Kuvitelkaapa, kun telkkaria katsoessa ei voikaan syödä. Kun nukkumaan pitää mennä nälkäisenä. Kaupungilla ei voikaan käydä kaverin kans siellä Amarillossa.

Vaikka minulla on tämän paaston aikana koko ajan nälkä, niin se on ihan toisarvoinen juttu verrattuna siihen, kuinka orpo olo on kun ei voi syödä. Kukaan tuskin ymmärsi, voin yrittää selittää. Siis se, kun olet tottunut syömään jotain lähes koko ajan.


Kipaisenpa kahvihuoneesta pullakahvit kokoukseen mukaan. Ei, nyt et voi hakea niitä pullakahveja. Pulla on totaalinen ei ei ei, kahvia saa juoda mutta ilman sokeria ja maitoa.

Käydäänkö elokuvien jälkeen pitsalla? Elokuvissa et saa napostella mitään. Pitsa on myös hyvin tiukasti kielletty.

Haetaanko automatkalle jotain evästä? Ehei, vaikka olisi 500 km:n matka niin mitään ei saa syödä. Ehdit siinä matkalla juomaan vettä muutaman litran. Tämä on minulle henkilökohtaisesti se pahin, koska joudun autoilemaan paljon pitkää matkaa ja olen tottunut ottamaan mukaan esimerkiksi pähkinöitä tms, ja nyt ne on myös kiellettyjä.

Näiden esimerkkien idea oli siis havainnollistaa, että MITÄÄN ei saa syödä, ei yhtään mitään! Mullekin se iski päin näköä silloin camppailun ekana päivänä, että mähän en ihan oikeasti voi syödä. Sitä ei oikeasti voi sisäistää, ennenku oot litkujen armoilla. Toki mä en Cambridgesta tässä vaiheessa voi mitään viiltävää syvä-analyysiä tehdäkään, mutta kyllä mä sen verran jo sanon että ei tämä kyllä ole ihan kenen tahansa juttu. Ensimmäiset päivät on oikeasti tosi rankkoja, ja mun valmentajakin kyllä kertoessaan hohdotti ekoja päiviä ihan liikaa, kun tuli tunne että helppoo ku heinänteko ja näläntunne loppuu ekaan litkuun. Katson tilannetta nyt vielä reilun viikon eteenpäin, että otanko mukaan tavallista ruokaa vai jatkanko näillä litkuilla.


En aio luovuttaa, mutta tämä onkin suurempi haaste henkisesti kuin fyysisesti....

Huomiseen.